Etusivulle
Takaisin
Autot
Nettiauto
Vaihtoveneet
Perämoottorit
Vesijetit
Vene/jettinosturit
Trailerit
Huoltopalvelut
Venevarusteet
Rahoitus
Yhteystiedot
Linkit
Yhteydenotto

 

 

Linder-alumiiniveneet

Lars-Göran Linderin vuonna 1966 perustama yhtiö valmisti pitkään pääasiassa lasikuitukanootteja. Kanoottimelonnan suosio kasvoi räjähdysmäisesti varsinkin 1970-luvun lopulla, ja Linder seitsenhenkisen
tiiminsä kanssa tarttui syntyneen buumin luomaan tilaisuuteen. Pian yritys myi vuosittain parituhatta avokanoottia ja jonkin verran muita venemalleja.

Perheen nimestä tuli todellinen tavaramerkki – Linder. Samoihin aikoihin Lars-Göran alkoi tuntea mielenkiintoa alumiinia kohtaan valmistusmateriaalina. Hän teki matkoja Yhdysvaltoihin ja yritti
löytää maahantuontiin soveltuvia laadukkaita kanoottimalleja. Mikään näistä ei kuitenkaan hänen mielestään ollut kyllin hyvä kantamaan Linderin nimeä, ja niinpä Linder päätti kehittää itse omat
alumiinikanoottinsa, jotka tuotiin markkinoille vuonna 1981. Ensimmäisenä vuonna avokanootteja myytiin lähes 100 % budjetoitua enemmän, minkä myötä Linder-tavaramerkki vahvistui entisestään.

Linder toi markkinoille ensimmäisen alumiinisen soutuvenemallinsa vuonna 1983. Vene oli Fishing 410, pieni klassikko, jota seurasi Fishing 440, tätä nykyä luokkansa ostetuin vene
Euroopassa. Nykyään Linderillä on Ruotsissa alle 4,5-metristen veneiden luokassa 28 prosentin markkinaosuus.

Menestys poikii menestystä – niinpä Linder siirtyi runsaan 40 vuoden jälkeen merille. Vuonna 2004 markkinoille tuotiin Arkip 460, ja vuonna 2008 laskettiin vesille Sportsman 445.

Lindrer varusteet 2010

     
460 ARKIP 400 SPORTSMAN 440 FISHING
     
SPORTSMAN 445 MAX 355 SPORTSMAN 410 FISHING
     
   
SPORTSMAN 445 BASIC